Vakuutusten hallinnointi

Vakuutusten hallinnointi vapauttaa merkittävän määrän aikaa omasta organisaatiosta, kun ammattilainen pitää huolen vakuutusturvan ylläpidosta ja kehityksestä. Tämän lisäksi alan uutuudet ja kansainväliset erikoisuudet tulevat hyödynnetyksi ja vakuutuksia kilpailutetaan säännöllisesti.

Ammattimainen vakuutusten ylläpito

Vakuutusturvaa hallinnoidaan ammattitaitoisesti, ennakoiden sekä nykyaikaista teknologiaa hyödyntäen.

Tehokas ja toimiva vakuutusratkaisu

Vakuutuskokonaisuus on selkeä, kustannustehokas ja täyttää alkuperäisen tarpeen, eli turvaa vahinkotilanteessa.

Vakuutusten ylläpito vaatii aktiivisuutta

Yritykset ja organisaatiot muuttuvat, kehittyvät ja kasvavat - samoin käy vakuutustarpeille. Vakuutusten hallinnointi järkevästi vaatii useimmiten ammattiosaamista.

Usein käy niin, että koska julkisyhteisöiden ja yritysten vakuutukset koetaan liian monimutkaisiksi ja haastaviksi, pidetään nykyiset vakuukset voimassa vuosikausia ilman suurempia muutoksia.

Hoidamme puolestasi kaikki vakuutusten hallinnointiin liittyvät juoksevat asiat. Sinun tarvitsee ainoastaan tietää kuka vakuutusmeklarisi on. Ei enää yhteystietojen selvittelyä vakuutusyhtiön eri osastoille.

Haluatko tietää lisää? 

Jatkuvat hallinnointipalvelut

  1. Vakuutusten uudistaminen

    Saatamme voimaan vakuutukset päätöstesi mukaisesti. Uudistamme vakuutussopimukset aina seuraavalle sopimuskaudelle ja pyydämme organisaatiostasi uudistusta varten tarvittavat tiedot. Tarvittaessa neuvottelemme nykyisten vakuuttajien kanssa tarvittavista vakuutusten hinta- ja ehtomuutoksista.

  2. Vakuutusdokumenttien hallinta

    Tarkistamme vakuutusdokumentit ja tallennamme ne verkkopalveluumme S&P Onlineen, johon jokaisella asiakkaallamme on pääsy. Tallennamme S&P Onlineen tarkistetut vakuutuslaskut, tarvittavat vakuutustodistukset ja vakuutusyhteenvedon. Pidämme yhteenvedon, vakuutuskirjat ja muut vakuutusdokumentit aina ajan tasalla.

  3. Muut jatkuvat palvelut

    Päivitämme vakuutussopimukset säännöllisin määräajoin sekä aina, kun ilmoitat muutoksista toiminnassa (mm. investoinnit, yritysostot, liiketoimintakaupat, sopimusmuutokset). Seuraamme vahinkokehitystä ja analysoimme sitä yhdessä kanssasi, jotta vahingoista opittaisiin ja niitä voitaisiin välttää ja vähentää. Järjestämme myös organisaatioillesi tarvittavat vakuutuksiin ja vahinkoasioihin liittyvät koulutukset. Raportoimme asioiden etenemisestä ja teemme kehitysehdotuksia.

Meklaria ei kannata missään nimessä ottaa pelkkään hintojen kilpailuttamiseen, sillä suurimman lisäarvon tuo nimenomaan meklarin asiantuntemus ja näkemys vakuutuksiin ja riskienhallintaan kokonaisuutena.
Timo Keski-Kasari
Toimitusjohtaja, Juustoportti
Lue Juustoportin referenssitarina

Varaa tapaaminen meklarin kanssa

Ollaan yhteydessä!

Haluaisitko kuulla lisää tai pyytää tarjouksen vakuutusmeklaripalveluista? Yhteydenotto ei sido vielä mihinkään.

Miten kuulit meistä

Lähettämällä lomakkeen suostut siihen, että tallennamme tietosi. Voimme olla sinuun yhteydessä 5-6 kertaa vuodessa markkinoidaksemme palveluitamme. Voit peruuttaa suostumuksesi milloin tahansa lähettämällä sähköpostia osoitteeseen viestinta@soderbergpartners.com.