Juustoportissa arvostetaan ennen kaikkea meklarin laajaa näkemystä

Olemme avustaneet Juustoporttia riskienhallinnassa ja yritysvakuutuksissa jo useamman vuoden ajan. Suurin hyöty on Juustoportin mukaan saatu laajasta asiantuntemuksesta koko vakuutuskokonaisuuteen.

"Teen yhteistyöstä vakuutusmeklarin kanssa, koska hänellä on monipuolinen kokemus ja näkemys erilaisista vakuutuksista sekä koko vakuutusalasta", kertoo Juustoportin toimitusjohtaja Timo Keski-Kasari.

"Meklarini on säännöllisesti yhteydessä useisiin vakuutusyhtiöihin, joten hän kuulee uutuuksista ja muutoksista ensimmäisten joukossa. Hänellä on myös laaja kontaktiverkosto alan sisällä."

Juustoportilla on yhteensä 12 toimivaa yhtiötä, joten vakuutettavaa on paljon. Yhtiöiden toimintaan liittyy esimerkiksi isoja laiteasennuksia, laajennuksia sekä erilaisia vastuuvakuutuksia, kuten hallinnon vastuuvakuutus. Söderberg & Partnersin tavoite on ollut toimia kumppanina, joka tukee Juustoportin menestystä.

Henkilökohtainen palvelu tärkeää

Keski-Kasarin mukaan oma vastuumeklari on elintärkeä asia. Hän on yhteydessä suoraan omaan meklariinsa ihan kaikissa vakuutuksiin liittyvissä asioissa.

"Ei tästä muuten olisi niin paljon hyötyä. Minulla ei ole aikaa jonotella puhelinpalveluihin tai seikkailla nettisivuilla", hän toteaa.

Koska toiminta on monimuotoista, vaativat yrityksen vakuutuksiin liittyvät asiat usein miettimistä, etsimistä, keskustelua ja vertaamista, jotta löydetään järkevät ja toimivat ratkaisut. Keski-Kasari suositteleekin vakuutusmeklarin palkkaamista juuri laajan asiantuntemuksen vuoksi.

"Meklaria ei kannata missään nimessä ottaa pelkkään hintojen kilpailuttamiseen, sillä suurimman lisäarvon tuo nimenomaan meklarin asiantuntemus ja näkemys vakuutuksiin ja riskienhallintaan kokonaisuutena", hän tiivistää.

Juustoportti

Juustoportti on jalasjärveläinen meijeri, joka on kasvanut viidessäkymmenessä vuodessa pienestä maatilajuustolasta noin 300 henkeä työllistäväksi yritykseksi. Yrityksellä on meijeri- ja juustolatoiminnan lisäksi kahvila-ravintolat Jalasjärvellä, Mäntsälässä, Kuopiossa ja Kärsämäellä, sekä ruokatuotteita valmistava Kasvis Galleria Kuopiossa. Juustoportti on tuotantotekniikaltaan Suomen moderneimpia meijereitä.

juustoportti.fi

Miksi palkata meklari?

Mitä vakuutusmeklari tekee? Miksi maksaisin meklarin palveluista? Onko vakuutusmeklareissa eroja? Lue vakuutusmeklarioppaamme ja saat vastaukset mm. näihin kysymyksiin!
Lue lisää 

Liity tyytyväisten asiakkaidemme joukkoon!

Haluaisitko kysyä tai kuulla lisää siitä, miten voisimme optimoida sinun vakuutusturvaasi? Anna yhteystietosi oheisella lomakkeella, niin asiantuntijamme ottaa sinuun yhteyttä.

Käytämme lomakkeella lähettämiäsi tietoja ottaaksemme yhteyttä sinuun ja markkinoidaksemme palveluitamme. Voit peruuttaa suostumuksesi milloin tahansa lähettämällä sähköpostia osoitteeseen viestinta@soderbergpartners.com.