Enmacissa meklarin tuki säästää ennen kaikkea työaikaa

“Yrityksen vetäjänä on keskityttävä liiketoimintaan ja sen kehittämiseen. Ei silloin voi hoitaa vakuutusasioita kokopäiväisesti”, toteaa Enmac Oy:n toimitusjohtaja Juha Ritala.

Enmac on teollisuuden asiantuntijapalveluita ja järjestelmätoimituksia tekevä konsulttiyritys. Yrityksen tarina alkoi insinööritoimistona, josta liiketoimintaa on vuosien aikana jatkuvasti laajennettu.

Nykyisin asiakaskuntaa on lähes kaikilla toimialoilla ainakin välillisesti. Pääasiallisia asiakkaita ovat  teknologiateollisuus ja energiateollisuus. Useimmiten toteutukset menevät päämiesten kautta myös kansainvälisille markkinoille.

Vakuutusmeklari tuo selkeyttä vakuuttamiseen

Enmacin liiketoiminnassa tärkein vakuutus on konsulttivastuuvakuutus. Konsulttivastuuvakuutuksen avulla yritys vakuuttaa oman työnsä virheiden varalta ja se onkin tärkeää, koska inhimilliset virheet voivat tulla kalliiksi.

”Merkittävä suunnitteluvirhe voisi pahimmassa tapauksessa päätyä laitevalmistukseen asti. Alallamme tietyt vakuutukset ovat myös hankintasopimusten ehtona”, toteaa Ritala.

Yrityksen liiketoiminnan kirjo  on laaja ja vaatii monipuolisia yrityksen vakuutuksia usein lyhyelläkin varoitusajalla. Toisinaan asiakkailla on erityisvaatimuksia, joihin tarvitaan meklarin apua.

”Usein tulee projekteihin liittyviä nopeita tilanteita ja tarpeita, jotka pitää hoitaa kiireellisesti. Arvostan sitä, että käytössäni on yksi nimetty yhteyshenkilö, jonka saa hyvin kiinni”, Ritala toteaa.

Enmacilla on meklari paitsi ajankäytöllisistä syistä, myös asiantuntemuksen vuoksi. Aiemmin suoraan vakuutusyhtiöiden kanssa asioineen Ritalan mukaan meklarin asiakkaana yrityksen vakuutusasioiden hoito on huomattavasti helpompaa ja selkeämpää.

Kilpailutuksista erinomaisia tuloksia

Ritala ja hänen meklarinsa suunnittelevat tulevan vuoden tarpeita usein budjetoinnin tienoilla pidettävässä vuositapaamisessa. Siinä käydään läpi kulunut vuosi ja suunnitellaan tulevaa.

”Käymme läpi tulevan vuoden liiketoimintasuunnitelmaa ja niihin liittyviä vakuutustarpeita. Olemassa olevia turvia päivitetään ja tarkennetaan tarvittaessa. Meklari hoitaa vakuutusmarkkinan seurannan ja pitää minut ajan tasalla meille olennaisista asioista”, kertoo Ritala.

Enmac on kilpailuttanut vakuutuksensa meklarin johdolla muutamaan otteeseen. Erityisesti yrityksen siirtyessä vakuutusmeklarin hoitoon saavutettiin merkittäviä kustannussäästöjä. Myös toisella kierroksella saatiin säästöjä.

”Yrityksen vakuuttamiseen liittyy niin paljon pieniä yksityiskohtia mitä optimoida ja ottaa huomioon, että itselläni ei olisi mitään mahdollisuuksia pysyä niistä kaikista perillä. On keskityttävä oman liiketoiminnan ja yrityksen kehittämiseen”, Ritala sanoo.

Enmac

Enmac on teollisuuden suunnittelupalveluihin, laitetoimituksiin ja projektien johtamiseen keskittynyt asiantuntijayritys. Insinööritoimisto palvelee asiakkaitaan tuotekehityksessä, teknisessä suunnittelussa, laitos- ja prosessisuunnittelussa, teollisuusautomaatiossa sekä teknisessä laskennassa.

enmac.fi

Miksi palkata meklari?

Mitä vakuutusmeklari tekee? Miksi maksaisin meklarin palveluista? Onko vakuutusmeklareissa eroja? Lue vakuutusmeklarioppaamme ja saat vastaukset mm. näihin kysymyksiin!
Lue lisää 

Liity tyytyväisten asiakkaidemme joukkoon!

Haluaisitko kysyä tai kuulla lisää siitä, miten voisimme optimoida sinun vakuutusturvaasi? Anna yhteystietosi oheisella lomakkeella, niin asiantuntijamme ottaa sinuun yhteyttä.

Käytämme lomakkeella lähettämiäsi tietoja ottaaksemme yhteyttä sinuun ja markkinoidaksemme palveluitamme. Voit peruuttaa suostumuksesi milloin tahansa lähettämällä sähköpostia osoitteeseen viestinta@soderbergpartners.com.