Taloudellista hyvinvointia työterveyspalvelujen optimoinnilla
Tiukassa taloudellisessa tilanteessa on pakko etsiä kuluja, joista voisi vähän nipistää. Työterveyspalveluista kannattaa harvoin leikata jo työntekijöiden hyvinvoinnin vuoksi. Optimoida niitä voi sen sijaan hyvinkin. Työterveyshuollon ja yritysvakuutusten samanaikaisella kilpailutuksella löydetään usein merkittäviä optimointi- ja säästökohteita.
Työterveyshuollon nykyisten palveluiden, kustannusten sekä niistä saatavien hyötyjen ymmärtäminen on olennaista, kun tavoitteena ovat tehostaminen ja kustannussäästöt.
Erityisesti talous- ja toimitusjohtajien kannattaa pysyä kartalla näistä, jotta he voivat tehdä päätöksiä, jotka edistävät samalla kertaa sekä yrityksen taloutta että työntekijöiden hyvinvointia. Toisinaan ulkopuolinen HR-konsultointi auttaa huomaamaan kehityskohteet.
Tehostaminen ei aina tarkoita heikennyksiä
Työterveyspalveluiden ja niihin liittyvien yritysvakuutusten syvällinen analyysi mahdollistaa usein palveluiden tehostamisen. Erityisesti asiantuntija-aloilla on nykyisin panostettava melko mittavasti erilaisiin henkilöstöetuihin osaajien hankkimiseksi ja sitouttamiseksi. Siksi tehostaminen sanana saattaa kalskahtaa ikävästi eduista nipistämiseltä, mitä ei useinkaan voida tehdä.
Toiminnan tehostaminen työterveyspalveluiden ja työntekijöiden vakuutusten kohdalla tarkoittaa kuitenkin usein vain palveluiden järkevämpää käyttöä ja päällekkäisten palveluiden karsimista. Toisin sanoen optimointia ja järkevämpää palveluiden ostamista.
Monissa organisaatioissa erityisesti työterveyspalvelut on usein hankittu jonkinlaisella valmiilla katalogiratkaisulla tai valittu mahdollisimman kattava paketti. Valmiit paketit eivät kuitenkaan aina ole toimivimpia ratkaisuita, vaan palveluita kannattaa räätälöidä omiin tarpeisiin sopiviksi.
Toinen yleinen haaste on, että palvelut hankitaan aikaisessa organisaation kehitysvaiheessa ja päivitys unohtuu vuosien varrella. Tällöin palveluita ei ole mitoitettu tai optimoitu organisaation nykytilanteeseen.
Parempaa palvelua, edullisempi hinta
Työterveyshuollon toimintatapojen parantaminen voi vähentää kustannuksia, mutta myös samanaikaisesti parantaa palvelun laatua ja saatavuutta. Kokemuksemme mukaan erittäin pienetkin muutokset voivat tuoda suuria hyötyjä sekä organisaatiolle että työntekijöille.
Avainasemassa on yleensä työterveyspalveluiden kilpailuttaminen samalla kertaa henkilöstön vakuutusten kanssa. Tällä tavoin voidaan varmistaa näiden kahden palvelun maksimaalinen yhteensopivuus ja välttää sitä, että ostettaisiin samaa asiaa kahteen kertaan. Usein löydämme ratkaisuja ja tapoja ajatella, jotka eivät ole tulleet asiakkaan päässä edes mieleen.
Yhteistyössä syntyy paras ratkaisu
Työterveyshuollon analyyseja suorittaessamme toimimme samoin kuin vakuutusmeklaripalveluissa. Selvitämme nykytilanteen valtakirjan avulla, vertaamme sitä tarpeisiin sekä markkinatilanteeseen ja -hintoihin, ja esitämme lopuksi kirjallisen analyysin ja vertailun, johon sisältyy suosituksemme parhaasta ratkaisusta. Pyrimme toteuttamaan koko prosessin niin, että työmäärä asiakkaan päässä on mahdollisimman pieni.
Keskustelemme asiakkaan kanssa eri vaihtoehdoista palvelun sisällön, toimintatapojen ja kustannusten osalta. Tämä varmistaa, että valitut ratkaisut vastaavat asiakkaan tarpeita mahdollisimman hyvin. Huolimatta siitä, että annamme suosituksen mielestämme toimivimmasta ratkaisusta, jää lopullinen päätös aina asiakkaalle
Toimiva työterveyshuolto on investointi
On hyvä muistaa, että työterveyshuollon tehokkuuden parantaminen ei ole vain kustannuskysymys, vaan se vaikuttaa suoraan yrityksen suorituskykyyn ja työntekijöiden hyvinvointiin. Tehokkaampi työterveyshuolto voi vähentää sairauspoissaoloja, lisätä työntekijöiden sitoutumista sekä auttaa luomaan kaiken kaikkiaan terveemmän työympäristön.
Työterveyshuollon kehittäminen on kuitenkin jatkuva prosessi. Markkinoiden muutosten seuraaminen ja uusimman kehityksen tunteminen varmistaa, että palvelut vastaavat aina ajankohtaisia tarpeita. Myös tämä työ on mahdollista ulkoistaa osaavalle asiantuntijalle.
Toivomme, että tämä artikkeli tarjoaa uusia näkökulmia ja strategioita, jotka auttavat saavuttamaan tavoitteita työterveyshuollon ja henkilövakuuttamisen alueilla. Jos haluat keskustella oman organisaatiosi tilanteesta tai kuulla lisää siitä, miten voisimme olla avuksi, niin ota yhteyttä alla olevan lomakkeen kautta!