Pandemian jälkeen - työhyvinvointiin satsaaminen on voittajan valinta
Pandemiakriisi on nopeuttanut työelämän muutosta valtavasti ja tulee yhä jatkamaan sitä. Nyt jos koskaan yrityksissä on sisäistettävä täysin uudet lainalaisuudet avainkykyjen säilyttämiseksi ja houkuttelemiseksi. Työhyvinvointiin panostaminen kannattaa aloittaa nyt!
Kuluneet pandemiavuodet ovat muuttaneet pysyvästi niin työnantajien kuin työntekijöiden odotuksia työhyvinvointia, työntekoa, työn olosuhteita sekä työn tehokkuutta ja tuottavuutta kohtaan pysyvästi. Työhyvinvointiin satsaaminen on erityisen kriittistä Suomessa, koska työvoiman määrä vähenee tulevaisuudessa merkittävästi väestörakenteen kehityksen johdosta.
Työnantajat ovat perinteisesti tuudittautuneet siihen, että voivat valita hyvät työntekijät lukuisten hyvien työnhakijoiden joukosta. Tulevaisuudessa mennään enemmän ja enemmän kohti työntekijöiden markkinoita, jolloin erottautuminen hyvänä työnantajana, joka satsaa työhyvinvointiin on tärkeää.
Työntekijöiden toivelistalla uusia painopistealueita
Boston Consulting Groupin tutkimuksen (sivu aukeaa englanniksi) mukaan työntekijöiden unelmatyön toivelistan kärjessä ovat nykyisin hyvät suhteet työtovereihin ja esihenkilöihin sekä luottamus, jousto ja terve yrityskulttuuri. Aiemmin kymmenen parhaan listan kärjessä keikkuneet urakehitys sekä mielenkiintoiset tehtävät ovat pudonneet listalla alaspäin. Hyvinvointi sekä liiketoiminnan vastuullisuus ovat myös listalla korkealla, mikä ei oikeastaan yllätä.
Uudenlainen työympäristö vaatii paljon aiempaa enemmän joustavuutta ja tasapainon tavoittelua. Yrityksissä on rakennettava luottamusta, reagoitava asioihin herkällä korvalla ja autettava työntekijöitä priorisoimaan omaa työhyvinvointiaan tarjoamalla sitä tukevia henkilöstöetuja. Vahvaan luottamukseen perustuva valmentava johtaminen, läpinäkyvä ja avoin viestintä sekä luottamuksen kulttuuri ovat avainasemassa, kun kuvaillaan tulevaisuuden menestyjiä.
Johtajan hyvistä viestintätaidoista tulee tulevaisuudessa entistä tärkeämpiä, mutta avoimen ja luottamuksellisen viestinnän on toki toimittava molempiin suuntiin. Myös työntekijöillä on oltava mahdollisuus viestiä pomon suuntaan avoimesti ja luottamuksellisesti. Tulevaisuuden johtaja ei arvaile mitä henkilöstö miettii, vaan kysyy avoimesti mielipidettä ja oikeasti ottaa mielipiteen huomioon päätöksiä tehdessään.
Erilaiset työhyvinvointikyselyt ovat monessa yrityksessä jo arkipäivää, mutta henkilöstö odottaa, että niiden perusteella myös tehdään näkyviä toimenpiteitä.
Nykytilanteen kartoitus luo pohjan tulevaisuuteen
Kartoittamalla oman organisaation uutta työympäristöä, työntekijöiden terveyteen vaikuttavia tekijöitä, tuottavuutta sekä nykyisten toimenpiteiden vaikuttavuutta, voidaan saavuttaa merkittäviä kilpailuetuja. Erityisesti työhyvinvoinnin kartoittaminen kannattaa, kun haluat ottaa selvää tai tarkentaa, kuka olet ja haluat olla työnantajana, mitä tarjoat sekä millaisia työntekijöitä ja yhteistyökumppaneita etsit ja arvostat.
On hyvä muistaa, että mitä parempi työntekijäkokemus organisaatiossasi on, sitä enemmän työntekijäsi sitoutuvat ja sitä suurempi motivaatio heillä on kehittää sekä organisaatiota että liiketoimintaa. Tyytyväisten, hyvinvoivien ja sitoutuneiden työntekijöiden tuoma panos liiketoimintaan on nimittäin moninkertainen verrattuna tyytymättömiin työntekijöihin.
Tarvitsetko apua?
Söderberg & Partnersin kokeneet asiantuntijat tarjoavat konsultointia niin henkilöstön turvaamiseen ja palkitsemiseen kuin työhyvinvoinnin varmistamiseenkin. Autamme mielellämme tunnistamaan, mitä toimenpiteitä sinun organisaatiossasi tarvitaan avainhenkilöriskien vähentämiseksi sekä työhyvinvoinnin ja työtehon lisäämiseksi.
Suosittelemme myös mielellämme toimenpiteitä, joiden avulla tuot esille liiketoimintasi vastuullisuutta ja viet organisaatiosi toimintatapoja yhä enemmän sosiaalisen vastuullisuuden periaatteiden suuntaan.