USA:n avun lakkauttamisella vakavia seurauksia - Söderberg & Partners auttamaan Ukrainan lapsia

11 huhtik. 2025
Maailman kohdatessa vakavimman humanitaarisen kriisin vuosikymmeniin, Yhdysvallat on päättänyt keskeyttää kaiken humanitaarisen avun. Päätöksellä tulee olemaan vakavia seurauksia erityisesti sota-alueilla eläville lapsille.

Yksi eniten apua tarvitsevista maista on Ukraina, joka on saanut tukea USAIDilta sodan alusta vuodesta 2022 lähtien. Viime vuonna USAID kattoi 25 prosenttia kaikesta Ukrainaan kohdistuneesta avusta – yhteensä noin 665 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria.

Söderberg & Partners tukee Pelastakaa Lapset -järjestöä 500 000 eurolla

Yrityksenä tunnemme vahvaa vastuuta toimia tässä kriittisessä tilanteessa. Siksi tuemme Pelastakaa Lapset -järjestön lastensuojeluhanketta Ukrainassa, jonka oli määrä saada 8 miljoonan dollarin rahoitus USAIDilta.

Lahjoitamme hankkeelle 500 000 euroa. Lahjoituksemme mahdollistaa sen, että Pelastakaa Lapset voi turvata lisärahoitusta myös ECHOlta (Euroopan unionin humanitaarisen avun ja pelastuspalvelun operaatioyksikkö), joka on sitoutunut tukemaan hanketta noin 5 miljoonalla eurolla. Yhteensä 5,5 miljoonan euron rahoituksella hanke voidaan käynnistää, ja sen avulla pystytään auttamaan noin 10 000 ihmistä – joista 8 000 on lapsia – kolmella keskeisellä osa-alueella:

  • Koulutus
  • Lasten suojelu väkivallalta ja hyväksikäytöltä
  • Lasten perustarpeiden turvaaminen

Lastensuojeluhanke käynnistyy 1.5.2025 ja jatkuu 30.6.2027 saakka.
Toiminta keskittyy joihinkin pahiten kärsineisiin Ukrainan alueisiin: Dnipropetrovskiin ja Harkivaan idässä sekä Mykolajiviin ja Hersoniin etelässä.

Haluatko sinä tai yrityksesi auttaa?

USA:n vetäytymisen jälkeen tarvitaan lisää rahoitusta hankkeen toteuttamiseksi täysimääräisesti. Siksi käynnistämme nyt keräyksen: jos sinä tai yrityksesi haluatte tukea hanketta, voitte osallistua lahjoittamalla.

Yhdessä voimme auttaa entistä useampia lapsia ja nuoria Ukrainan haavoittuvimmilla alueilla. Yhdessä voimme saada aikaan muutoksen.

Lisätietoa ja mahdollisuuden lahjoittaa löydät keräyssivultamme.