Söderberg & Partnersin työntekijät keräsivät lähes 60 000 euroa Pelastakaa lapset -järjestölle
Vastuullisuusviikon tavoite
Söderberg & Partners järjesti 20.-24. syyskuuta kansainvälisen kestävän kehityksen viikon kaikille työntekijöilleen Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Suomessa ja Alankomaissa.
Viikon tavoitteena oli innostaa Söderberg & Partnersin työntekijöitä vastuullisuuteen sekä kertoa tarkemmin taloudellisesta, sosiaalisesta ja ekologisesta vastuullisuudesta.
Haluamme jokaisen työntekijämme ymmärtävän mitä vastuullisuus tarkoittaa sekä miten yksilö voi vaikuttaa jo pienillä käyttäytymismuutoksilla.
”Kaikki olemassa olevat vastuullisuustutkimukset osoittavat, että meidän on toimittava nyt. Meidän on otettava vastuu ympäristöstä, koska muuten meitä odottaa katastrofi. Meillä on yrityksenä ainutlaatuinen mahdollisuus edistää muutosta etulinjassa. Teemme jo yrityksenä paljon vastuullisten toimintatapojen eteen. Vastuullisuusviikon aikana voimme kuitenkin tehdä isona tiiminä tekoja, jotka edistävät muutosta välittömästi, sanoo Söderberg & Partners -konsernin toimitusjohtaja Gustaf Rentzhog.
Vastuullisuusviikon aikana jokaisella työntekijällä oli mahdollisuus käyttää työaikaa osallistuakseen luentoihin, koulutustilaisuuksiin sekä muihin digitaalisiin aktiviteetteihin.
Yrityksen käytössä oli myös sovellus, jonka antamien pienten haasteiden ja tehtävien avulla oli mahdollista pienentää omaa hiilijalanjälkeään.
Jokainen suoritettu haaste ja tehtävä tuotti myös pisteitä, jotka puolestaan muutettiin rahaksi Pelastakaa lapset -järjestöä varten
Lähes 60 000 euroa Red Alert -kampanjaan
Viikon loppuun mennessä työntekijämme saivat säästettyä jopa 139 tonnia hiilidioksidia ja kerättyä 58 709 euroa Pelastakaa lapset -järjestön kampanjaa varten.
Keräämämme varat kohdistetaan The Red Alert -kampanjalle Filippiineillä. Filippiinit on vakavasti alttiina luonnonkatastrofeille ja altis ilmastonmuutokselle.
The Red Alert -kampanjan tavoitteena on kouluttaa lapsia ja nuoria ilmastonmuutoksen vaikutuksista sekä vahvistaa heidän ääntään, kun he vaativat päätöksentekijöitä muutoksia yhteiskunnassa.
”Olemme erittäin kiitollisia Söderberg & Partnersille ja heidän työntekijöilleen työstä vastuullisuusviikon aikana. Heidän ponnistelujensa ansiosta lähes 60 000 euroa menee nyt Filippiineillä oleville lapsille ja nuorille, jotka ovat erityisen alttiita ilmastonmuutoksen aiheuttamille seurauksille ja tuhoille. The Red Alert -projektimme tarkoitus on antaa filippiiniläisille lapsille ja nuorille yhtenäinen ja vahva ääni. Kasvatamme heidän tietoisuuttaan keinoista lisätä julkista painetta päätöksentekijöiden, viranomaisten ja muiden toimijoiden keskuudessa, jotta he kantaisivat osansa vastuusta”, kertoo Ruotsin Pelastakaa lapset -järjestön kumppanuuspäällikkö Charlotte Rutegård.
Pitkä ja jatkuva yhteistyö
Söderberg & Partnersin Ruotsin emoyhtiö on tehnyt useiden vuosien ajan yhteistyötä Pelastakaa lapset -järjestön kanssa. Olemme aiemmin esimerkiksi lahjoittaneet lähes puoli miljoonaa euroa Syyrian pakolaisleireille.
Tällä hetkellä Ruotsin organisaatiomme tukee tuki- ja hoitokeskusta, jossa vaikeita tilanteita kokeneet lapset ja nuoret saavat tukea ja hoitoa.
Teemme myös jatkuvaa yhteistyötä Active Impact -rahaston sekä sen lapsityövoiman torjuntaa koskevan työn parissa.
Lue lisää vastuullisuudesta Söderberg & Partnersissa.