Söderberg & Partners keräsi 96 289 euroa lahjoitettavaksi Solvattenille
Vastuullisuusviikko keskittyi vastuullisuuteen ja innovaatioon
Syyskuun Vastuullisuusviikollemme osallistui työntekijöitä toimistoistamme Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Alankomaissa. Viikon tarkoituksena oli inspiroida ja opettaa työntekijöitä taloudellisesta, sosiaalisesta ja ekologisesta vastuullisuudesta. Halusimme auttaa työntekijöitämme ymmärtämään vastuullisuusaiheen koko laajuuden sekä oivaltamaan, miten pienillä arkisilla valinnoilla voi vaikuttaa.
Tänä vuonna Vastuullisuusviikon teemana oli kestävyyden lisäksi innovaatio, mikä antoi inspiraatiota viikon luentoihin ja työpajoihin. Työntekijät pääsivät kuulemaan tutkija Paulina Modlitban luentoa siitä, miten tekoälyn avulla voidaan simuloida kestävämpiä yhteiskuntia.
Ensimmäinen Vastuullinen vahinkovakuuttaminen Suomessa -analyysi julkaistiin
Julkaisimme Vastuullisuusviikon aikana ensimmäistä kertaa Vastuullinen vahinkovakuuttaminen Suomessa -analyysin. Analyysista käy ilmi, ettei vastuullisuutta ole vielä laajasti integroitu vakuutusyhtiöiden vakuutuksiin Suomessa.
"Vakuutusyhtiöiden rooli ilmastonmuutoksessa on keskeinen. Ennaltaehkäisevien toimenpiteiden avulla ne voivat auttaa minimoimaan yhä yleistyvien äärimmäisten sääilmiöiden aiheuttamia kustannuksia. Haluamme auttaa vakuutusyhtiöitä niiden tekemässä tärkeässä vastuullisuustyössä ja uskomme tässä asiassa yhteistyöhön ja aktiiviseen dialogiin. Odotan innolla jatkuvia keskusteluja vakuutusyhtiöiden kanssa, jotta voimme ymmärtää vielä paremmin niiden haasteita ja mahdollisuuksia", sanoo Joakim Seeberg, Söderberg & Partners Oy:n toimitusjohtaja.
Lahjoitus Solvattenille
Luentojen ja työpajojen lisäksi kilpailimme koko viikon tiimeissä toisiamme vastaan hiilijalanjälkeä pienentävissä vastuullisuushaasteissa. Jokainen keräämämme piste tuotti lisää rahaa lahjoituspottiimme.
Työntekijämme keräsivät huikeat 96 289 euroa lahjoitettavaksi Solvattenille. Solvatten on innovaatio, jota voidaan käyttää veden puhdistamiseen ja lämmittämiseen edullisesti aurinkoenergian avulla. Innovaatio mahdollistaa puhtaan ja lämpimän veden saannin lähempää omaa kotia yhä useammille ihmisille eri puolilla maailmaa.
Keräämämme lahjoitus vastaa 882 Solvatten-ratkaisua, jotka lahjoitetaan puhdasta vettä tarvitseville ihmisille Itä-Afrikassa.
"Kiitos paljon fantastisesta sitoutumisesta! Söderberg & Partnersin keräämä Solvatten-kontti lähtee pian matkalle kohti Sambiaa. Sambiassa lahjoitamme Solvattenit yhteistyössä Plan Sambian kanssa kaikista heikoimmassa asemassa asemassa oleville perheille. Puhdasta, lämmintä vettä saavat esimerkiksi perheet, joissa on alle 5-vuotiaita lapsia sekä paikalliset pienet neuvolat. Lahjoitus tavoittaa lähes 5000 ihmistä ja auttaa konkreettisesti välttämään sairauksia, vähentämään puun käyttöä, suojelemaan metsiä sekä antamaan lapsille, erityisesti tytöille, enemmän aikaa käydä koulua", sanoo Solvattenin perustaja Petra Wadström.
Olemme innoissamme, kuinka aktiivisesti henkilöstömme lähti mukaan haasteeseen. Lämmin kiitos vielä kaikille osallistuneille!